Esittelyssä professori, ylifyysikko Mika Teräs – kantava voima Turun PET keskuksen uusimman teknologian takana

Esittelyssä professori, ylifyysikko Mika Teräs – kantava voima Turun PET keskuksen uusimman teknologian takana

Professori Mika Teräs on teräksenkova ammattilainen, jonka titteleiden takaa löytyy mukava ja helposti lähestyttävä ihminen. Mika on ollut mukana Turun PET keskuksessa aivan tarinan alusta asti. Pitkän uransa aikana Mika on kehittänyt ja kouluttanut PET kuvausmenetelmiä ja ollut mukana monissa PET tutkimuksissa mukaan lukien aivojen, syövän ja sydämen kuvantamistutkimukset.

Kun vuonna 1988 ensimmäinen PET kamera hankittiin Turkuun, Mika oli nuori innokas tutkija. Tuolloin vielä kaikki PET tutkijat maailmanlaajuisesti tunsivat toisensa. Mika oli opiskellut fysiikkaa, mutta ei pitänyt itseään teoreetikkona, vaan oli enemminkin kiinnostunut soveltavasta tutkimuksesta. Sairaalafyysikko Sakari Parviaisen kautta hän löysikin mieleisen graduaiheen uuden PET menetelmän tutkimuksesta. Gradun jälkeen Mika on jatkanut samalla polulla ja opettanut PET menetelmää useille tutkijoille ja ohjannut kymmeniä väitöskirjoja.

2000-luvun alussa Mika osallistui maailman johtavien PET keskusten tapaamiseen, jossa suunniteltiin aivokuvantamiseen soveltuvaa PET kameraa. Tämän yhteistyön tuloksena Turkuun saatiin uusi erityisesti aivokuvantamiseen soveltuva kamera vuonna 2003. Vuonna 2005 Turkuun hankittiin ensimmäinen PET-TT kamera, joka oli ensimmäinen laatuaan Euroopassa ja toinen maailmassa. Vuosien 2005 ja 2006 aikana Mika oli pääosin vastuussa laitteen asentamisesta yhteistyössä GE:n kanssa, kirjoitti kaksi artikkelia kameran toiminnasta ja piti esityksiä useissa kansainvälissä konferensseissa. Tässä vaiheessa Mika oli jo kokenut tutkija ja konsultti PET tutkimuskentällä ja oli saamassa ylennyksen apulaisylifyysikoksi. Apulaisylifyysikon paikka edellytti kuitenkin tohtorin tutkintoa, joten Mika päätti tehdä väitöksensä tässä kohtaa valmiiksi.

”Päätimme, että minun pitäisi väitellä. Otin kahden viikon vapaan ja kirjoitin väitöskirjani yhteenvedon periaatteessa tässä ajassa. Ei siitä mitään huippukirjaa tullut, mutta näin pääsin sitten apulaisylifyysikoksi, ja tohtoriksi, ja dosentiksi, ja professoriksi. Minulla oli siinä vaiheessa jo noin 70 artikkelia.”

22.11.2008, 50-vuotisyntymäpäivänään, Mika puolusti väitöskirjaansa ja järjesti isot juhlat yli 200 ystävänsä ja työtoverinsa kanssa.

”Sanoin joskus että jos joskus väittelen, niin väittelen silloin kun täytän 50-vuotta.”

Vuonna 2014 Mika ylennettiin ylifyysikoksi. Mika on ollut tärkeä taustatekijä Turku Brain & Mind Centerissä ja Human Neuroscience maisteriohjelmassa. Lääketieteellisen kuvantamisen osaamisensa lisäksi hän on ollut tärkeä linkki fyysikoiden ja neurotieteilijöiden välillä. Mika korostaakin yhteistyön tärkeyttä ja sanoo, että Kansallisen Neurokeskuksen ja TBMC:n tärkein lisäarvo piilee juuri eri osapuolten yhdistämisessä.

”Yhteistyö on voimaa tällaisessa pienessä maassa kuin Suomi ja siksi on hyvä, että meillä on Kansallinen Neurokeskus.”

Maailmanlaajuisesti PET kuvantamisen asiantuntijoita on vähän ja panos, jonka Mikan kaltaiset asiantuntijat antavat kentälle, on korvaamatonta. PET menetelmä on tärkeä työkalu esimerkiksi lääkekehityksessä, mutta sen käyttäminen vaatii uuden teknologian lisäksi osaavia ihmisiä. Ensi vuonna Mika on todennäköisesi jo eläköitymässä ylifyysikon tehtävästään, ja jättää suuret saappaat täytettäväksi.

Lue lisää Turun PET keskuksesta:
https://turkupetcentre.fi/